Reipakan Jaakko, hullun yrtin juoma ja savuava kyläänkutsu
Mikko Viitaniemi, maaliskuu 2026
Jaakko ja hänen nuori kaunis vaimonsa olivat ajan tavan mukaan menneet Amerikkaan. Siellä kuitenkin muutkin miehet olivat huomanneet vaimon kauneuden. Onnistuivat tekemään jostakin hullun yrtistä juoman, jonka saivat juotettua Jaakolle. Siitähän Jaakko sekosi, ja joutui kruunun kyydillä palaamaan Suomeen. Täällä hän sitten kierteli pitkin kyliä ja tuli jotenkin eläneeksi. Isäni muisti hänet hyvin, kävi usein vaarin luona. Hänellä oli huopahattu, jossa oli katajan oksasta vanne ja siinä pieni tiuku, joka kilisi kävellessä. Pyhävuorelle hän rakensi pahaisen asumuksen, jossa vietti muutamia kesiä.
Vaaria hän oli usein pyytänyt käymään kylässä, mutta vaarilta oli se aina jäänyt tekemättä. Eräänä sunnuntaina isä ja muut lapset olivat menneet Metsäpeltoon, jossa Fiilus aina kirkosta tultuaan piti heille pyhäkoulua. Fiilus oli tullut juosten kotiin ja sanonut lapsille, että Pyhävuorelta nousee savua, menkää äkkiä kotiin sanomaan. Kylän miehet menivät porukalla ja saivat palon sammutetuksi. Siihen Jaakko oli todennut, että tulipahan vieraita, epäilivät että hän oli sen sytyttänyt.
Kerran Jaakko oli Pyhälahden rannassa alkanut rakentamaan laivaa, uittomiehet olivat kuitenkin särkeneet sen. Oli ollut liian vaarallisen näköinen kyhäelmä. Jaakolla oli ns. hullun voimat. Kerrotaan että hän oli meinannut rakentaa myllyä, ja sitä varten pyörittänyt myllynkiven Kaartuselta Kellaripuron varteen. Sitä kiveä ei kyllä vielä kukaan ole sieltä löytänyt. Vanhuuden päivät hän vietti Kurejoella kunnalliskodilla. Oikeastaan aika surullinen tapaus.